sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Kasvislasagne

Maukas lasagne on arkiruokien klassikko. Eikä suotta, versioita tästä herkusta on niin monia, että siihen on vaikea kyllästyä. Viimeisen puolen vuoden aikana meillä on tehty lasagnea melko ahkerasti, ja ensi viikolla ajattelin tehdä jälleen! Välillä melko valikoivakin taapero on tästä suhteellisen helposta ruoasta tykännyt, joten tätä tehdään meillä aina uudelleen ja uudelleen. 

Ihan perinteinen versio oma lasagneni ei kuitenkaan ole. Mielestäni lasagnesta tulee tosi hyvää myös ilman lihaa, vaikka sitä on siihen totuttu lähes aina laittamaan. Lasagne on kuitenkin melko tuhtia juustokastikkeen ansioista, joten myös lihaton kasvisversio vie nälän mennessään. Minä ja meidän taapero ollaankin tykästytty lasagnen kasvisversioon. Kasviksia vaihdellen siitä saa aina hieman erilaista. Tomaattia, kesäkurpitsaa, munakoisoa, porkkanaa, sipulia, mitä vaan kaapista löytyy. Ja toimii muuten aika tosi hyvin myös jääkaapintyhjennysruokana. Laitellaan vähän sitä sun tätä, eikä se kyllä koskaan syömättä jää. Tässä yksi versio, jossa tomaattikastike sai lisämakua ja paksuutta porkkanaraasteesta ja yrteistä. 

Kasvislasagne
9 levyä täysjyvä- lasagnelevyjä
2 kesäkurpitsaa
6 tomaattia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
500 g paseerattua tomaattia (yrtit)
noin puolikas puntti basilikaa
mustapippuria
suolaa

Juustokastike
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl voita
3 dl maitoa
noin 1 dl juustoraastetta
mustapippuria
(suolaa)

Koristeluun
basilikaa

Huuhtele kesäkurpitsat ja tomaatit. Leikkaa molemmat noin 1 cm paksuisiksi viipaleiksi. Kuori sipuli ja valkosipulinkynnet ja hienonna. Huuhtele ja kuori porkkanat. Raasta porkkanat raasteeksi. Huuhtele ja hienonna basilika. Kaada paistinpannulle loraus öljyä ja kuullota sipulit ja valkosipulinkynnet. Lisää paseerattu tomaatti ja porkkanaraaste. Mausta seos, sekoita hyvin ja kiehauta. Lisää basilika ja sekoita.

Valmista juustokastike. Sulata nokare voita kattilassa ja lisää vehnäjauhot. Sekoita. Lisää maito koko ajan sekoittaen. Lisää hetken päästä myös juustoraaste, sekoita kunnes kastike paksunee ja juusto on sulanut. Mausta mustapippurilla.

Kokoa seuraavaksi lasagne. Aseta kolme lasagnelevyä uunivuoan pohjalle. Lado seuraavaksi päälle kesäkurpitsa- ja tomaattiviipaleita. Lisää väliin kastiketta. Toista seuraava kerros, kuten ensimmäinen. Aseta päällimmäiseksi vielä lasagnelevykerros. Kaada juustokastike lasagnen päälle. Paista 200- asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia. Koristele basilikalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...