tiistai 20. joulukuuta 2016

Ruusukaali-hillosipulisalaatti

Ruusukaalit ovat ravinteikkaita mutta ikävä kyllä hieman aliarvostettuja myöhäissyksyn kasviksia. Nyt sesongin aikaan ruusukaaleja on tullut ostettua muutaman kerran, joten vaihtelun vuoksi niitä on ollut mukava valmistaa myös muilla tavoin, kun uunissa tai pannulla sellaisenaan. Ruusukaalit yhdistettynä hillosipuleiden kanssa, toimii mielestäni aivan älyttömän hyvin. Näin tämän yhdistelmän jossain lehdessä ja täytyihän sitä kokeilla. Lisäksi laitoin sekaan chiliä tuomaan lisäpotkua ja rautaa sisältävä pinaatti sopii kaikkeen, joten kourallinen sitä. Mukavan kevyt lämmin lisuke vaikka kanalle tai kalalle. Tai miksei vaikka joulukinkulle :)

Ruusukaali-hillosipulisalaatti
1 rasia (300g) ruusukaaleja
1/2 purkkia (150g) hillosipuleita
1 tuore chili
1 sipuli
kourallinen pinaattia
öljyä

Kastike
oliiviöljyä
balsamico- viinietikka
suolaa
mustapippuria

Huuhtele ja vaapaloi ruusukaalit. Kuori ja viipaloi sipuli. Viipaloi chili renkaiksi. Kuumenna öljy pannulla ja lisää sipulit ja ruusukaalit. Sekoittele hetki ja lisää joukkoon hillosipulit. Heitä mukaan myös chiliviipaleet ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää lopuksi pinaatit ja kääntele ne sekaan.

Sekoita kastikkeen aineksia makusi mukaan ja sekoita seos salaatin sekaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...