tiistai 1. lokakuuta 2013

Pulled Pork eli revittyä ylikypsää possua

Possua on tullut vedettyä viime aikoina tavanomaista ahkerammin. Pari viikkoa sitten hemmottelimme makunystyröitä Farangin karamellipossulla ja nyt vuoroon pääsi mieheni valmistama Pulled Pork, joka todisti taas kerran ylikypsän kaslerin uskomattoman mehevyyden. 

Viikonloppuna töistä kotiutuessa, ulko-ovella leijui ihana tuoksu. Pyöräily hyytävässä viimassa ja tihkusateessa unohtuikin nopeasti, vaihtuen kutkuttavaan arvailuun siitä, mitä uunissa valmistuukaan. Hetken odottelun jälkeen uuniluukusta nousi ylikypsää, revittyä possua, Pulled Porkia. Ja voi, kuinka herkulliselta se näyttikään, joten eikun possua poskeen ja nautiskelemaan. Pulled Porkia tungimme perinteisesti hampurilaissämpylän väliin cheddarin, suolakurkkujen ja majoneesin kera. Kun kysyin kokilta reseptiä tähän ihanuuteen, sain melko suurpiirteisen sellaisen. Määrät ovat siis pitkälti muistinvaraisia noin-määriä. 

Ainekset:

1 kg possunniskaa eli kasleria

Keitinvesi:

reilu 1 l vettä (että liha peittyy)
1 dl Worcesterkastiketta
1 dl soijakastiketta
2 porkkanaa
1 sipuli
muutama valkosipulinkynsi
mustapippuria

Marinadi:

n. 2 dl siirappia
muutama rkl Worcesterkastiketta
muutama rkl soijakastiketta
mustapippuria
savupaprikamaustetta
1 rkl bbq-kastiketta (HP spicy BBQ-sauce)

Kuori porkkanat ja sipulit sekä valkosipulinkynnet. Viipaloi porkkanat ja paloittele sipuli muutamaan osaan. Jätä valkosipulinkynnet kokonaisiksi. 

Sekoita marinadin ainekset keskenään. Laita keitinveden ainekset sekä puolet marinadista kattilaan ja sekoita. Kiehauta. Laita kasler keitinveteen ja jatka keittämistä miedosti poreillen noin 5 tuntia. Huolehdi, että liha pysyy veden peitossa koko kypsennyksen ajan.

Ota hyvin kypsynyt kaslerpala keitinvedestä uunivuokaan. Valuta keitinvesi siivilän läpi kulhoon ja ota se talteen. Soseuta keitinveden porkkanat, sipulit ja valkosipulit sauvasekoittimella, lisää hieman keitinvettä joukkoon. Sekoita sose loppuun marinadiin. Revi possu vuokaan ja sekoita marinadin kanssa sekaisin. Lisää vuokaan jonkin verran keitinvettä. Laita vuoka uuniin noin reiluksi puoleksi tunniksi, että liha mehevöityy ja "kiehuu kasaan".


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...