sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kesäfiilistelyä valokuvin

Syksyn ja pimeän, tihkun ja viiman puskiessa päälle, on mukavaa palata vielä hetkeksi valokuvien muodossa kesään ja omalle takapihalle hyötykasvien pariin. Viljelylaatikon keltasipulit ja punasipulit, salaatit ja retiisit kasvoivat hyvin. Tammenlehti- ja sekasalaatti antoivat satoa pitkälle loppukesään saakka ja sipulit maistuivat niin hyvin, että sadonkorjuun jälkeen ne loppuivat muutamassa viikossa. Retiisit taas olivat kiva lisä salaatteihin niin maultaan kuin väriltäänkin.




Chili oli tämän kesän ehdoton yllättäjä. Muutaman vuoden takainen chilikokeilu mielessä, odotuksemme eivät olleet kovin korkealla chilien tulisuuden tai edes kunnollisen sadon suhteen. Toisin kuitenkin kävi, Bhut Jolokian kasvattaessa runsaasti hyvinkin tulista ja kauniin punaista hedelmää.



Yrttilaatikon basilikat, sitruunamelissa, timjami, persilja, minttu ja viinisuolaheinä takasivat yrttien riittävyyden hyvin koko kesäksi ja osa jopa talven varalle. Myös lehtikaali ja pinaatti nousivat ehdottomiksi suosikeiksi kesän mittaan, ihania ja helppoja kasvatettavia. Näitä lisää ensi kesänä! 



2 kommenttia:

  1. Onpa satoisia ja hyvinvoivia kasviksia! Noista on ollut iloa moneen tilanteeseen keittiössä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, itse kasvatettuja kasviksia on aina ilo käyttää :) Ensi kesää odotellessa!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...