perjantai 7. kesäkuuta 2013

Sitruunajuustokakku

Lämpimän kesäpäivän kahvihetken kruunaa sitruunajuustokakku, joka maistuu kesällä erityisen hyvältä raikkautensa ansiosta. Raikkaat sitruunaiset herkut ovatkin yksi ehdottomista makeista suosikeistani kesällä. Tässä avomieheni tekemässä kakussa sitruunaa tulee täytteen lisäksi myös pohjaan. Ja toki sitruunajuustokakku koristellaan teeman mukaisesti sitruunamelissalla!

Pohja:

50 g voita
200 g sitruunatäytekeksejä

Täyte:

400 g sitruunatuorejuustoa
3 dl kuohukermaa
4 liivatelehteä
2 limetin mehu
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Koristeluun sitruunamelissan lehtiä

Valmista pohja: 
Murskaa keksit ja sekoita voi joukkoon. Painele seos rengaspohjavuokaan (halkaisija 22 cm). 

Valmista täyte:
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita tuorejuusto, limetin mehu, sokeri ja vaniljasokeri. Purista liivatelehdistä liika vesi pois ja liuota ne tilkkaan kiehuvaa vettä. Kaada liivate täytteeseen ohuena nauhana, sekoita koko ajan. Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Nostele kerma täytteen joukkoon. Kaada täyte irtopohjavuokaan pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa muutaman tunnin, mielellään yön yli. Koristele juustokakku sitruunamelissan lehdillä ennen tarjoilua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...